|
Kuvat by Sanna Hynninen (Minimanin ensimmäisessä kuvassa ostoskärryissä) & Roso
Poppariklo 23.00 Yleisö eli Roso 24h -kiertueen viimeisen esiintymisen täysillä mukana. Bändi poksautti setin päätteeksi kuohuviinipullon ja skoolasi onnistuneen kiertueen kunniaksi.
O'Malleysklo 22.00 O'Malleysin veto oli ennakkokaavailuista poiketen myös akustinen. Erittäin onnistunut ratkaisu kylläkin. Pienessä pubissa oli suorastaan harras tunnelma, kun yleisö lauloi ja taputti bändin mukana.
Hoviraittiklo 21.00 Vähän ennen Hoviraitin keikkaa selvisi, että esiintyminen pitäisi vetääkin akustisesti. Homma toimi mainiosti niinkin.
Birra Kuokkalaklo 20.00 Käynnistyykö Roson Birran keikka aikataulussa? Tämä oli Radio Novan KesäVeikka-kisan kohde seitsemän. Ja käynnistyihän se!
Pupujussiklo 19.00 Varsin räväkkä setti vedettiin. Aikataulu kävi jo melko tiukaksi, mutta esiintyminen käynnistyi silti lähes aikataulussa.
Ale Pub Vaajakoskiklo 18.00 Biisejä mukautettiin lennosta kohdeyleisöön sopiviksi.
Gaiaklo 17.00 Roso pysäköi kärrynsä ravintolalaiva Gaian kupeeseen. Varsin leppoista keikka! Niin, ja viimeinen esiintyminen traktorin peräkärrystä.
K-Citymarket Keljonkeskusklo 16.00 Roso intoonnutti katsojat jo tanssimaankin.
Taloustalo Keljonkeskusklo 15.00 Pientä väsymyksen poikasta alkoi olla olla ilmassa niin soittajilla kuin tekniikan väelläkin. Jäljellä oli vielä kahdeksan esiintymistä. Peräkärryn laidan vinssi alkoi kiroilla ja sanoi sopimuksensa irti. Kärryn kanssa äheltäminen tiukensi muutenkin kireää aikataulua.
Amarilloklo 14.00 Iltapäiväoluella istuvat kaupunkilaiset saivat rautaisannoksen Roson musiikkia. Tunnelma nousi kivasti myös soittajilla.
Biltemaklo 13.00 Biltemassa oli jo pienimuotoisen ulkoilmafestarin tunnelmaa, kun yleisö jäi kuuntelemaan Rosoa.
K-Citymarket Seppäläklo 12.00 Roson keikkaa ihmettelemään saapui Keskisuomalaiseen verkkovideota tekevä Teijo Argillander. Teijo haastatteli Aria ja väsäsi tällaisen videon bändistä.
Minimaniklo 11.00 Letkeä aamupäivän veto kirvoitti aplodeja Minimanin asiakkailta ja paikalle saapuneelta yleisöltä. Helle yritti jo tosissaan imeä mehuja soittajista.
K-S Sairaala Kahvila Paussiklo 10.00 Bändi sai tarpeellista rauhoittumista sähköisten settien väliin. Tuomo pääsi soittamaan akustista pianoa.
Starkkiklo 09.00 Alkava hellepäivä sai ensimmäiset hikipisarat kihoamaan soittajien ohimoille.
Sepänaukion kirpputoriklo 08.00 Bändi veti Sepänaukion keikan ja kaksi seuraavaa esiintymistä ilman Petri Kanasta, joka viritteli ääntään Gaudeamukseen ja Suvivirteen. Bassoa soitti Tuomo ja kitaraa Tapsa.Ohjelmassa oli leppoisaa kirpputoritunnelmaa.
Euromarketklo 07.00 Euromarketin piha ja aamuaurinko. Voisiko olla hienompaa hetkeä vetää kesäinen funk-versio biisistä Miehet kurahousuissaan? Tuskin. Ensimmäinen esiintyminen traktorin peräkärryssä.
Yksityistilaisuus/nettikeikka Huhtasuollaklo 06.00 Roso vetäisi nettikeikan Huhtasuolla. Tapahtumalla oli maailmanlaajuinen yleisö Usstream.tv-palvelussa.
Yksityistilaisuus/Arillaklo 05.00 Keikka alkoi täsmällisesti kello viisi. Valituksiakaan ei naapureilta tullut.
Yksityistilaisuus/Tuomionjärven rantaklo 04.00 Mikäpäs sen hauskempaa kuin musisoida luonnon helmassa kesäyönä. Akustiset kitarat, haitari sekä erinäiset sähistimet aseenaan Roso vetäisi vartin setin Tuomiojärven rannalla. Yleisönä oli muun muassa koira. Ensiesityksensä sai biisi nimeltä "Tuu tanssiin baby".
Giggling Marlinklo 03.00 Giggling Marlinin toisessa vedossa yleisökin alkoi jo herätä. Keikan jälkeen olisikin sitten ollut "normaali" aika siirtyä unten maille. Bändillä oli vielä edessä 21 esiintymistä.
Pub Katse02.00 Tapsakin saatiin basson varteen Äänekoskelta. Saimme viriteltyä kamat paikoilleen ennätys ajassa. Kiitoksia illan pääbändille Dead Cult Diariesille kamojen lainaamisesta.
Poppari01.00 Kiitos Rauski ja Oriental Jam! Siis Popparin miksaaja ja illan varsinainen bändi. Tapsalla sen verran venähti, että Tuomo jatkoi basson varressa.
Giggling Marlinklo 00.00 Ensimmäinen veto soitettiin hieman poikkeavalla kokoonpanolla, kun basisti Tapani Vaahervaara värisytti alataajuuksia Äänekoskella. Ensimmäinen biisi käynnistyi tasan kello 00.00.
Ennakkotunnelmia Tässä muutama kuva Roso 24h -kiertueen valmisteluista.
|